Kuntoporraskisan lopputulokset

1.12.2024

Valtakunnallisen kuntoporraskisan tulokset ovat nyt selvillä! Yhteensä kilpailun aikana kiivettiin portaita noin 430 000 kertaa. Kisan voittajaportaat löytyivät Lempäälästä, jossa Hakkarin kuntoportaita kuljettiin yhteensä yli 83 000 kertaa – onnittelut! Toiseksi eniten porrastreenejä tehtiin Koirabaanan kuntoportaissa (68 877) Paraisilla ja kolmanneksi eniten Jouppilanvuoren Elämysportaissa (68 123) Seinäjoella.

Jämsässä kisaan osallistuivat Pukinvuoren ja Hallin kuntoportaat. Pukinvuoren portaat saivat 22 579 nousua ja laskua, Hallin kuntoportaat 11 385 nousua ja laskua, joista kertyi yhteensä huikeat 882 kilometriä! Jämsäläiset ovat siis kesän aikana nousseet pitkälle avaruuteen ja takaisin.

Lue lisää kisasta ja sen tuloksista TÄSTÄ

Pukinvuoren portaissa järjestettiin kisan loppukirinä syyskuun ajan seuranta, jossa porrastelijoita pyydettiin merkitsemään nousukertansa ylös vihkoon. Ylivoimaisesti reippain porrastreenaaja oli Raimo Lehto, joka oli noussut portaat peräti 300 kertaa.

"Parhaimpana päivänä kiipesin portaat 30 kertaa", summasi Lehto hurjaa tulostaan.

Toiseksi eniten oli portaissa rampannut Harri Bister, jolle kertyi nousulukemia 135. Bister kertoi kiertäneensä alas vesitornin tien kautta. Kolmanneksi tullut Anssi Koivunen nousi portaat 57 kertaa.

Mitalikolmikko sai ansaitsemansa palkinnot kuntoportaiden juurella.