SM kisat Savonlinnassa 9-11.8.

12.8.2024

16-17-vuotiaiden SM -kisoissa vireen 16-vuotias Nelli Flyktman urakoi viikonloppuna kolmessa lajissa. Perjantaina oli satasen alkuerät ja välierät, jotka Nelli juoksi viisaasti säästellen varmistaen paikkansa loppukilpailuun. Loppukilpailu olikin tiukka, voiton vei Kuivasjärven Auran Emma Juntunen ajalla 12,47, Nelli juoksi hopealle aikaan 12,56 ja pronssin nappasi Keski-Uudenmaan yleisurheilun Iris Nygård tuloksella 12,58.

Pituuden karsinnassa Nelli onnistui pomppaamaan tuloksen 550, joka oli hänen kauden parhaansa ja myös karsintakisan paras tulos. Valitettavasti lauantain loppukilpailun pyörivässä tuulessa askel ei osunut lankulle kuin kahdesti, tulokseksi jäi 545 ja sijoituksena kilpailun 5.sija. Nelli iloitsi kuitenkin siitä että pitkällisen kuntoutuksen jälkeen vihdoinkin pääsi hypyissään viime vuoden tasolle.

Kahdensadan alkuerä oli vuorossa lauantai-iltana, josta Nelli selvitti itsensä sunnuntai-aamun välierään. Valitettavasti aiemmat kuusi kisaa saivat jalat tuntumaan jo kireiltä ja kisa tyssäsi välieriin kauas ennätysajasta. Kisaviikonloppu oli kuitenkin hyvää harjoitusta SM -moniotteluihin Laitilaan, jossa Nellillä on ensi kertaa vuorossa 7-ottelu.

17-vuotias Elli Taini osallistui 3000 metrille. Elli pääsi juoksussa tavoitteeseensa eli aikaan alle 12 minuuttia. Hän lähti juoksemaan omaa tasaista vauhtiaan, koska oletetusti pääporukka lähtisi kovempaa. lopussa tulikin yksi selkä vastaan, jonka Elli nappasi kiinni. Aika 11.57,50 oli Ellin uusi ennätys ja sijoitus 8. Positiivinen kisa kaikenkaikkiaan, Elli tuumasi.

Ella Hyppölä pukkasi kuulaa samassa ikäsarjassa. Ellan polvi oli kokenut kovia treeneissä, eikä hän pystynyt vielä varaamaan painoa jalalle, joten hän ei saanut työntöihin kunnolla voimaa ja vauhtia. Tuloksella 10,81 hän sijoittui kilpailun yhdeksänneksi. Tilanteeseen nähden kuitenkin mallikas suoritus!

Tilastopajaan

Livetuloksiin