Tampereen juniorihalleista ennätyksiä Ellalle, Iidalle ja Julialle

11.3.2024

Tampereella kisattiin vuoden suurimmat juniorien yleisurheilukilpailut. Osallistujia oli lähes 1500.

Perjantaina tulessa olivat 17-sarjalaiset. Kaipolan Vireen Ella Hyppölä kunnostautui kuulan työnnössä ja pukkasi jo eka kierroksella ennätyksensä 10,29 varmistaen sillä pääsyn loppukilpailuun. Ella paransi loppua koden ennätystään vielä kahdesti ja nyt se komeilee lukemissa 10,82. Tiukassa kisassa 7. sija, voiton pukkasi tuloksella 11,98 Lapuan Virkiän Aino Jäätteenmäki.

Iida Tamminen osallistui T15 sarjassa aitajuoksuun ja korkeuteen. Iida onnistui mainiosti 60m aidoissa ja aitoi alkueränsä toiseksi ennätysajallaan 9,86. Tulos riitti kokonaiskilpailun sijalle 9. Voiton nappasi Äänekosken Urheilijoiden Peppi Soiluaho ajalla 8,89. Korkeudessa Iida ylitti ensimmäisellään 144, mutta seuraava korkeus 151 jäi vielä ylittämättä. Tulos oikeutti sijalle 7. Voitto tuli tuloksella 165, sen ylitti ainoana IF SibboV Lumi Koskelainen ennätyksellään.

14-vuotiaissa kisannut Julia Talvinen osallistui 60metrin juoksuun ja pituuteen tehden kummassakin halliennätyksensä. 60m taittui aikaan 9,06 ja yli sadan juoksijan juokossa sijoitus oli 67. Pituudessa tulos 4,16 (sijoitus 40.) tuli vasta viimeisellä hypyllä. Julialla oli ongelmia askelmerkin kanssa, toinen hyppy olisi ollut pidempi kuin viimeisen kierroksen hyppy.  

Emilia Salonen osallistui T13 sarjan pikajuoksuun ja pituuteen. Emilialla ei tällä kertaa ollut omannäköinen kisapäivä ja ennätyksistä jäätiin. 60m kulki aikaan 9,23 (sijoitus 63.) ja pituus ponnahti lukemiin 3,86 (sijoitus 66.).  

Tyytyväinen Julia kisapäivän päätteeksi