Tessa ja Nelli spurttasivat voittoon Tampereella

12.2.2024

Tampereen Pirkkahallissa kisailtiin viikonloppuna. Lauantaina Pirkanmaan hallikilpailuissa Kaipolan Vireen Nelli Flyktman starttasi 6o metrille, alkuerässä ajaksi kellotettiin 8,05, aika oli jo alkuerien nopein. Loppukilpailussa Nelli sai paremman lähdön ja juoksu kulki kepeämmin aikaan 7,99, jolla heltisi voitto N17 sarjassa 16-vuotis syntymäpäivän kunniaksi. Toiseksi tuli Ikaalisten Urheilijoiden Ella Kurula ajalla 8,08. 

Sunnuntaina vuorossa oli Kansalliset Kilpailut, jossa Vireen Tessa Moisio starttasi hallikauden huikeilla 60 metrin juoksuilla naisten sarjassa. Alkuerässä Tessa juoksi hieman huonolla lähdöllä jo ennätyksensä 7,77, finaalissa lähtö oli hyvä ja juoksu rullasi, aika 7,65 riitti kevyesti ykkössijalle. Toiseksi kirmaisi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sofia Ylinen ajalla 7,82. Tessan aika oli Kaipolan Vireen uusi seuraennätys sarjoissa N22 ja N.

20-vuotias Elvi Warwick juoksi ensimmäistä kertaa 300m aidat naisten sarjassa aikaan 50,62. Elvi totesi että kehitystä oli jo tapahtunut kesästä, mutta helppoja virheitä pääsi tulemaan tässä kovatasoisessa kisassa. Kesällä hän uskoo olevansa jo lähempänä kärkeä maaliviivalla. Tsemppiä treeneihin Elvi!